Backgammonin historia ulottuu kauas menneisyyteen, silllä kyseessä on yksi vanhimmista tunnetuista kahden pelaajan lautapeleistä. Monella tapaa backgammonin historia on yhteydessä lautapelien yleiseen historiaan. Kaivaukset nykyisen Iranin alueen Shahr-e Sukhtehissa ovat paljastaneet backgammonin tapaisia pelejä yli 3000 vuoden takaa. Backgammonin sukuisia nopalla pelattavia lautapelejä tiedetään pelatun Lähi-idässä ja itäisellä Välimerellä vuosituhansien ajan. Näihin kuuluvat antiikin Egyptin Senet-peli sekä Babylonin Ur -peli.
Backgammonin historia alkaa hautakammioista
Arkeologit ovat löytäneet Senet-pelin sekä siihen liittyviä kuvia Egyptin kuninkaallisista haudoista, jotka ovat ajalta 3500 eaa. Vaikka pelilauta on hyvin erilainen backgammoniin verrattuna, saattaa Senet olla eräs backgammonin varhaisista esimuodoista. Kuninkaallinen Ur-peli on peräisin muinaisesta Mesopotamiasta, ja se ajoittuu aikakaudelle 2600 eaa. Kyseinen peli saattaa olla myöskin eräs backgammonin esimuodoista, mutta se eroaa siitä ainakin siten, että Uria pelattiin kolmikulmaisilla nopilla nykyisten kuutionoppien sijaan.
Muinaisen Persian Shahr-e Sukhteh -kaupungin kaivaukset ovat paljastaneet, että lautapelejä esiintyi alueella jo 2 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Arkeologisissa kaivauksissa on löydetty muinaisjäänteitä backgammonia muistuttavasta pelistä. Niissä on löytynyt kaksi noppaa ja 60 pelinappulaa, ja pelin uskotaan olevat 100 tai 200 vuotta Ur-peliä vanhempi. Backgammon on nykyisinkin hyvin suosittua esimerkiksi Turkissa ja Kreikassa.
Varhaisimmat nykyisen backgammonin muodot
Eräs varhaisimmista tunnetuista backgammon-varianteista on Bysantin Kreikan Tάβλη-peli, jonka nimi tarkoittaa “lautaa”. Bysantin keisari Zenon (476–491 jaa) epigrammissa kuvatut backgammonin säännöt ovat miltei identtiset modernin backgammonin kanssa. Muinaisessa versiossa käytettiin kolmea noppaa kahden sijasta, minkä lisäksi nappulat sijoitettiin laudalle yksi kerrallaan sen sijaan, että jokainen niistä aloittaisi valmiiksi laudalta – siis samaan tapaan kuin pelaaja palauttaa syötyjä nappuloitaan takaisin laudalle modernissa backgammonissa. Muinaisen Tάβλη-pelin nimi elää edelleen kreikan kielessä, jossa se tarkoittaa nykyisin juurikin modernia backgammonia.
Tάβλη-pelin uskotaan olevan sukua suoraan alenevassa polvessa vanhemmalle variantille backgammonista. Kyseinen variantti tunnetaan antiikin Rooman Ludus duodecim scriptorum -pelinä, joka tarkoittaa “kahdentoista linjan peliä”. Tässä variantissa keskirivi on poissa ja ainoastaan kaksi ulkoriviä on jäljellä. Tάβλη-pelin tapaan myöskin Ludus duodecim scriptorum -peliä pelattiin kolmella nopalla, ja sen uskotaan olleen sukua antiikin Kreikan noppapelille nimeltä Kubeia. Varhaisin maininta tästä pelistä löytyy Ovidin teoksesta Ars Amatoria, joka suomentuu Rakkauden taidoksi. Kyseinen teoksen uskotaan syntyneen ajanlaskun alun ensi vuosina.
Erillaisia muunnoksia backgammonista on pelattu ja pelataan kaikkialla maailmassa, myös Itä-Aasiassa. Backgammonin muunnos nimeltä Shuanglu oli todella suosittua 1000-luvun Kiinassa, ja Japaniin backgammonin variantit saapuivat Kiinasta jo kuudennella vuosisadalla.
Backgammon Länsi-Euroopassa
Varsinainen modernin backgammonin edeltäjä, Jeux de tables, esiintyi ensimmäistä kertaa 1200-luvun Ranskassa. Siitä tuli nopeasti suosittu pelaajien keskuudessa – niin suosittu, että Luis XI kielsi sen pelaamisen hovissaan.
Lautapelejä pelattiin ahkerasti myös 1300-luvun Saksassa, ja nämä pelimuodot saavuttivat Islannin vuosisataa myöhemmin. Espanjassa Alfonso X:n käsikirjoitus Libro de Los Juegos vuodelta 1283, kuvailee backgammon-pelin säännöt ja pelivälineet. 1800-luvulla pelimuodot saavuttivat Ruotsin. Iso-Britanniassa peli oli suosittu 1700-luvulla erityisesti papiston keskuudessa.
1900-luku: moderni backgammon
Modernin muotonsa backgammon saavutti 1900-luvun alkupuoliskolla. Backgammonissa tärkeää taktista roolia näyttelevä tuplausnoppa ilmaantui peliin mukaan 1920-luvulla New Yorkissa. Tuplausnoppa toi peliin mukaan uuden elementin, jossa pelaaja joutuu parhaan siirron lisäksi miettimään, voiko hän voittaa käynnissä olevan pelin.
Backgammonin suosio räjähti nousuun 1960-luvun puolivälissä. Tuolloin modernin backgammonin isänä tunnettu prinssi Alexis Obolensky oli mukana perustamassa kansainvälistä Backgammon-seuraa ja vakinaistamassa pelin virallisia sääntöjä. Hän perusti myös maailman ensimmäinen Backgammon-klubin, World Backgammon Club of Manhattanin. Lisäksi hän kehitti backgammonin turnausrakenteen ja järjesti ensimmäisen suuren kansainvälisen backgammon-turnauksen. Backgammonia pelataan nykyisin ympäri maailmaa, ja myös backgammon netissä on noussut viime vuosikymmenten aikana suureen suosioon.